Särkänniemen delfiinit tarvitsevat turvapaikan – Mitä opimme miekkavalas Keikon tapauksesta

Särkänniemen delfiinien kohtalo on puhuttanut suomalaisia viimeisten parin vuoden ajan. Delfiineille on vaadittu hyvää loppusijoituspaikkaa ja mahdollisimman onnellista loppuelämää. Särkänniemi on virallisissa tiedotteissaan kertonut delfiinien päätyvän toiseen delfinaarioon. Tämä ei missään nimessä ole delfiinien parhaimman edun mukaista. Mitä siis ovat nämä paremmat vaihtoehdot?

Animalia kuuluu Dolphinaria Free Europe -verkostoon, jonka delfiineihin erikoistuneen eläinlääkärin Naomi Rosen mukaan loppusijoituspaikoista puhuttaessa käytetään kolmea termiä: rehabilitation, release ja retirement. Nämä suomentuvat suurin piirtein kuntouttamiseksi, vapauttamiseksi ja eläköitymiseksi.

Kuntouttamisella viitataan toimenpiteisiin, jotka tähtäävät delfiinien vapauttamiseen. Delfiinit esimerkiksi totutetaan meriveteen ja -ympäristöön, opetetaan saalistamaan ja vieraannutetaan ihmiskontakteista.  Vapauttamisella tarkoitetaan delfiinien mereen vapauttamista kuntouttamisen jälkeen. Eläköitymisellä puolestaan tarkoitetaan sitä, että vapauttamiseen soveltumattomien delfiinien annetaan viettää mahdollisimman luonnonmukaista, niille parhaiten sopivaa elämää valvotuissa olosuhteissa, ilman esiintymisiä. Eläke-sanan käyttö itsessään on kuitenkin ongelmallista eläimistä puhuttaessa, sillä se antaa kuvan onnellisista eläkepäivistä ja luo tätä kautta oikeutusta eläinten hyväksikäytölle. Ihmisten työurien ponnisteluja ja delfiinien vuosia kestänyttä vankeutta keinotekoisissa olosuhteissa ei pidä rinnastaa toisiinsa. Eläköitymisen sijaan puhummekin mieluummin delfiinien pääsemisestä turvapaikkaan.

Huonoin vaihtoehto Särkänniemen delfiineille, delfinaariotoiminnan jatkumisen tai eläinten lopettamisen ohella, on niiden siirtäminen toiseen delfinaarioon. Tästä varmaankin kaikki Särkänniemen johtoa lukuun ottamatta ovat samaa mieltä. Myöskään delfiinien mereen vapauttaminen ei tule kysymykseen. Delfiineistä Veera ja Delfi ovat liian vanhoja siirrettäviksi takaisin kotivesilleen Meksikonlahdelle ja vankeudessa syntyneet Leevi ja Eevertti vaativat jatkuvaa lääkitsemistä, eivätkä selviäisi ilman huolenpitoa. Delfiineille paras vaihtoehto olisikin luonnonallas, jossa ne voisivat elää mahdollisimman vapaasti saaden kuitenkin tarvitsemansa huolenpidon.

Tapaus Keiko

Mediassa on Särkänniemen delfiinien vapauttamisesta puhuttaessa viitattu Free Willy -elokuvien päätähden, miekkavalas Keikon tapaukseen, joka arvostelijoiden mukaan osoittaa, ettei delfiinien siirtäminen luonnonaltaaseen ole realistista. Myös Dolphinaria Free Europe -verkoston eläinlääkäri Naomi Rose viittaa Keikon tapaukseen Särkänniemen delfiineistä puhuessaan. Lähestymiskulma on kuitenkin täysin eri. Rosen mukaan Keikon tapaus muistuttaa paljon sitä, mitä Särkänniemen delfiinit tarvitsisivat. Tapaukset eivät hänen mukaansa kuitenkaan ole identtiset, sillä luonnonallasturvapaikkaan sijoitetusta delfiineistä ei ole ennakkotapauksia.

Kerrataanpa siis, mitä Keikolle tapahtui.

Free Willy -elokuvista tunnettu maailman kuuluisin miekkavalas Keiko pyydystettiin Islannin rannikolla vuonna 1979. Elettyään muutaman vuoden vankeudessa muiden miekkavalaiden kanssa Islannissa ja Kanadassa se myytiin Meksikoon, jossa se eli ja esiintyi monta vuotta kurjissa olosuhteissa ilman kontaktia muihin delfiineihin ja miekkavalaisiin. Tultuaan tunnetuksi elokuvista fanit alkoivat kampanjoida ja kerätä rahaa Keikon vapauttamisen puolesta. Vuonna 1996, yhdentoista Meksikossa vietetyn vuoden jälkeen, Keikon kuntoutus aloitettiin siirtämällä se Oregoniin ja kaksi vuotta myöhemmin takaisin sen synnyinsijoille Islantiin.

Islannissa Keiko sai aidatun merialueen lahden poukamasta ja pääsi totuttelemaan meriympäristöön. Sitä totutettiin uuteen ympäristöön myös viemällä sitä uimakierroksille avomerelle toisten miekkavalaiden läheisyyteen, opettamalla sitä saalistamaan ravintoa ja vähitellen minimoimalla ihmiskontaktien määrä. Lopulta Keiko vapautettiin vuonna 2002.

Kuva: DolphinProject.net

Vapautumisen jälkeen Keikon havainnoitiin seuraavan miekkavalasparvea, muttei koskaan pääsevän osaksi sellaista. Se ui Islannista Norjan rannikolle, jossa se alkoi hakea aktiivisesti ihmiskontaktia. Lopulta Keikoa päätettiin alkaa hoitaa uudestaan. Vuosi vapauttamisen jälkeen se kuoli Norjassa ollessaan noin 26-vuotias. Veressä olleen korkean valkosolujen määrän on arvioitu viittaavan infektioon, mutta toisaalta se voi viitata myös aliravitsemuksen aiheuttamaan nestehukkaan.

Keikon palauttaminen mereen epäonnistui siksi, ettei se alunalkaeenkaan ollut sopiva kandidaatti vapautettavaksi vaan valittiin kuuluisuutensa ja yleisön painostuksen vuoksi. Onnistuneiden vapautusprojektien perusteella tiedetään, että delfiinien onnistuneen mereen palautuksen edellytyksiä ovat 1) samanaikaisesti useamman kuin yhden eläimen vapauttaminen toimivana sosiaalisena yksikkönä, 2) eläinten nuori ikä, 3) eläinten lyhyt vankeudessa vietetty aika, 4) eläinten totuttaminen meriympäristöön aidatulla vesialueella, 5) eläinten vapauttaminen niiden kotivesille, 6) saalistamaan oppiminen, 7) eläinten alkuperäisten parvien liikkeiden ja sosiaalisten suhteiden tutkiminen ennen vapauttamista, sen aikana ja jälkeen sekä 8) vapautettavien eläinten käyttäytymisen tutkiminen ennen vapauttamista, sen aikana ja jälkeen.

Keikon tapauksessa epäonnistuttiin siksi, ettei se täyttänyt kolmea ensimmäistä kohtaa: se vapautettiin yksin vanhassa iässä, elettyään suurimman osan elämästään vankeudessa. Tämän takia Keiko jatkoi ihmiskontaktin hakemista ruuan ja huolenpidon saamiseksi, vaikka se olisi ollut vapaa liikkumaan mielensä mukaan. Onkin epäilty ettei Keiko oppinut enää saalistamaan ja että tästä syystä sen immuniteettijärjestelmä heikentyi. Vika ei siis ollut luontoon palauttamisprosessissa vaan siinä, ettei Keiko ollut sopiva kandidaatti vapautettavaksi. Miekkavalaiden tapauksessa on myös otettava huomioon se, että ne muodostavat luonnossa matriarkaalisia parvia, joiden siteet säilyvät läpi elämän. Vastavapautetun valaan liittyminen osaksi vierasta parvea on siis erittäin vaikeaa. On kuitenkin osoitettu, että löytäessään emoparvensa vapautetut valaat pystyvät uusimaan siteensä parven kanssa. Keikon selviytymistä olisi voinut auttaa se, että se olisi löytänyt vanhan parvensa, johon taas liittyä.

Esimerkki luonnonaltaasta / DolphinProject.net

Särkänniemen delfiinien tulevaisuus

Keikon tavoin Särkänniemen delfiinit ovat vanhoja ja eläneet vuosia vankeudessa. Nekään eivät siis ole hyviä kandidaatteja mereen vapautettaviksi. Australiassa 1990-luvulla tehtyjen delfiinien vapauttamisten perusteella on myös huomattu, että vankeudessa syntyneillä delfiineillä on suuria haasteita sopeutua luonnonoloihin, eivätkä ne todennäköisesti sovellu siihen laisinkaan. Kaiken tämän lisäksi Särkänniemessä syntyneet delfiinit Leevi ja Eevertti sairastavat hemokromatoosia ja tarvitsevat jatkuvaa lääkitsemistä. Delfiineille ehdottomasti paras vaihtoehto olisi siis luonnonallas, jollaisessa Keikokin hetken eli. Vapauttaa niitä ei missään nimessä voi, sillä ne eivät selviäisi omillaan.

Luonnonaltaissa delfiinejä voitaisiin opettaa saalistamaan ja tarpeen mukaan ruokkia myös kuolleella kalalla. Australian 1990-luvun tapauksessa pitkään vankeudessa eläneet ja delfinaariossa syntyneet delfiinit koulutettiin onnistuneesti saalistamaan, mikä viittaa hyviin onnistumismahdollisuuksiin Särkänniemen delfiinienkin kohdalla. Australiassa myös huomattiin luonnonaltaan auttavan delfiiniparven sosiaalisten konfliktien selvittämisessä. Delfinaarioissa muodostuneet parvet ovat keinotekoisia, eivätkä vankeudessa luodut siteet yleensä kestä mereen vapauttamisen jälkeen. Delfinaarioiden altaita huomattavasti suuremmassa luonnonaltaassa, Australian tapauksessa 30x100m, konfliktitilanteisiin joutuneet delfiinit voivat ottaa etäisyyttä toisistaan ja välttyä fyysisiksi käyviltä tilanteilta – aivan kuten luonnossakin. Tästä syystä Särkänniemen delfiinit eivät edes välttämättä tarvitsisi kokonaan omaa luonnonallasta vaan ne olisi mahdollista sijoittaa samaan altaaseen muiden turvapaikan saaneiden delfiinien kanssa. Tällöin ne saattaisivat jopa muodostaa uusia laumoja.

Eurooppaan on rakenteilla useampi delfiinien turvapaikka, joista voisi löytyä koti myös Särkänniemen delfiineille.  Jos Särkänniemen johto välittää Veerasta, Delfistä, Leevistä ja Eevertistä, se tekee järkevän ratkaisun ja antaa delfiinien viettää loppuelämänsä niille parhaiten soveltuvassa paikassa – luonnonaltaassa.

Niina Lätti
Kirjoittaja työskentelee Animalialla kampanja-avustajana

Lähteet:

Gales N. & Waples K. (1993). The rehabilitation and release of bottlenose dolphins from Atlantis Marine Park, Western Australia. Aquatic Mammals 49-59.

Simon M., Hanson M. B., Murrey L., Tougaard J. & Ugarte F. (2009). From captivity to the wild and back: An attempt to release Keiko the killer whale. Marine Mammal Science.

Wells S., Basson-Hull K.& Norris K. S. (1998). Experimental return to the wild of two bottlenose dolphins. Marine Mammal Science 14(1): 51-71.